Asianajotoimisto Vesala

Palvelut

Riita-asiat

Joskus asiat vain menevät riitaan, joka ei keskenään selvittämällä ratkea. Silloin tarvitaan asiaan ulkopuolisen ratkaisu, joka saadaan joko sovittelijalta tai tuomarilta. Sovittelua tarjotaan maksuttomana lakisääteisenä palveluna, ja sitä on esimerkiksi Oulussa saatavissa täältä.

Kuluttajana tai työn tilaajana

Kun olet kuluttaja-asemassa tehnyt kaupan tai tilannut palvelua, sinua suojaa kuluttajansuojalaki. Kuluttaja-asiakasta suojataan heikompana osapuolena, josta syystä se erottuu muista riita-asioista. Kuluttajana sinua avustaa kuluttajaneuvonta, joka on siirtynyt 1.1.2019 alkaen Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Lisätietoja saat täältä. Kuluttajaneuvonta antaa suosituksia, ja joskus suositus ei johda toivottuun lopputulokseen. Silloin asia voidaan joutua käsittelemään tuomioistuimessa. Olemme hoitaneet paljon myös kuluttajariita-asioita.

Työntekijänä

Joutuessasi työntekijänä riitaan työnantajasi kanssa, sinua suojaa työsopimuslaki ja muut työelämän säädökset kuten esimerkiksi työehtosopimus. Työntekijää suojataan työsuhteissa heikompana osapuolena. Ammattiliittosi tai -järjestösi osaa antaa sinulle hyvää asiantuntevaa apua työelämän riitakysymyksissä. Ammattijärjestöjen kautta saat myös oikeudellista apua ja liiton jäsenillä on yleensä myös liiton puolesta otettu oikeusturvavakuutus, joka kattaa myös työsuhteista johtuvien riitojen oikeudenkäyntikuluja. Yleensä työelämäasiat ratkeavat neuvottelemalla, mutta joskus se osoittautuu tuloksettomaksi, jolloin asia joudutaan viemään oikeuden ratkaistavaksi.

Muut riita-asiat

Muissa riita-asioissa osapuolet ovat tasavahvoja lain silmissä.

Naapurin kanssa kränää

Naapurin kanssa voi tulla riitatilanteita, kun asiat eivät menekään sovitusti. Pienkiinteistöyhdistys tai asunto-osakeyhtiön isännöitsijä ovat yleensä hyviä neuvonantajia asiassa, jotta riita saadaan ratkeamaan ilman enempää riitelyä. Joskus riita ei ratkea ilman ulkopuolisen antamaa ratkaisua, jolloin se joudutaan hakemaan oikeudesta.

Velka tai saatava

Velkariidoissa osapuolille on yleensä selvää, kuka on velkaa kenelle ja paljonko, jolloin riitaisuus onkin vain siitä, että velkaa ei ole maksettu velkojalle. Yksinkertaisen haastehakemuksen asiat voi esittää vaikkapa tästä saatavalla lomakkeella käräjäoikeudelle. Jos asia mutkistuu tai Sinulta ollaan perimässä velkaa, jota sinun ei mielestäsi kuuluisi maksaa, on viisasta ottaa asiaan avustaja. Olemme avustaneet velkaa tai saatavaa koskevissa asioissa kaikissa oikeusasteissa.

Vuokrasopimus

Vuokrasopimuksesta johtuvia riitoja olemme hoitaneet niin vuokranantajan kuin vuokralaisenkin avustajina.

Taloyhtiön kanssa riitaa

Asunto-osakeyhtiössä voi tulla monenlaisia riitatilanteita, ja olemme olleet avustamassa osakkeenomistajia sekä asunto-osakeyhtiöitä. Jos riita-asia vaatii tuomarin ratkaisua, on mentävä oikeuteen. Olemme hoitaneet tuhansia riita-asioita kaikissa suomalaisissa oikeusasteissa ja voimme avustaa sinuakin riitasi ratkaisemisessa. Soita ja kysy lisää.